Nyt on oikeasti kulunut melkeen 3-4 viikkoa (ellen oo ihan väärin laskenut) paskan syöntiä lähes päivittäin. Tänäänkin söin pienen suklaapatukan, oikeesti what?! Kaipaan sitä päättäväisyyttä joka mulla oli alussa. Viikonkin jälkeen sokerista on helpompi kieltäytyä, mutta nyt tuntuu ettei mikään suju. Nyt kotona ollessa kaapit täynnä karkkia tai jotain muuta epäterveellistä, enkä tahdo saada mielenrauhaa ennenkuin kaapit on koluttu tyhjiksi. Poikaystäväkin ensin lupailee että ”joojoo en osta mitään houkutuksia tänne kun oot paikalla” ja samana iltana valittaa miten tekee mieli esim jäätelöä. No arvaa tekeekö munkin nyt mieli kun otit puheeks ?
En selvästikkään osaa olla ilman jos tiedän talossa olevan jotain naposteltavaa, mutta kaupassa osaan olla ottamatta mitään hyvää mukaan. Huomaan motivaation laskiessa miten sorrun paljon helpommin, enkä siitä voi syyttää yksinomaan muita, en oikeastaan saisi syyttää ulkopuolisia ollenkaan, sillä minähän sen päätöksen teen että syönpä vähän sipsiä. Ainoa asia mitä voin miettiä tai kyseenalaistaa on miksi läheiset ihmiset jotka tietävät tavoitteeni sekä ruokailutottumukseni sitten ostavat niitä hyviä mun nenän eteen ? Eikä edes niin että ostaisivat sen suklaapatukan itselleen vaan ostetaanpa koko levy josta jää varmasti ainakin puolet syömättä. Toivon että vammoistani palauduttuani sekä arjen alkaessa (ensi viikon maanantaista lähtien) saisin taas kunnon ruokarytmistä kiinni. Tosiaan innostuin hölkästä ja koska jalkani ovat vinot oli kengät tottakai väärät kun en niillä aikaisemmin ollut juossut pitempiä aikoja jolloin ongelma olisi ilmennyt ajoissa, vaan minäpä tyhmänä jatkoin juoksua vaikka pohkeet, polvet sekä nilkat olivat eri mieltä. Lopputuloksena lähestulkoon nilkuttamista. Nyt on oikean malliset kengät tukemaan jalkoja mutta eivätpä ne ole vielä parantuneet. Harmittaa, sillä koen etten voi nyt harrastaa sitä liikuntaa josta pidän eniten pitkään aikaan. Olin tuossa välissä kaksi päivää liikkumatta muutenkuin kävellen, ja ihan hyvillä kengillä siis, eikä toipumista oikein huomannut. En tiedä pitääkö hankkia polvituet vai mitä…
Sekin pelottaa, kun esim aikaisemmassa päivityksessä kerroin painon pudonneen lähes 69kg, ja nyt se heittelee 69,3-69,6kg kieppeillä. Joo, ei ole iso heitto ja joo, paino vaihtelee päivittäin, mutta en halua mennä sinne 70kg rajoille enää. Tiedän pystyväni pitämään painon vähintään samassa lukemassa kun pystyn taas liikkumaan, mutta nyt kun en tiedä uskaltaako kävelläkkään (vasen polvi ei tykkää yhtään) pelkään että koko juttu tyssää tähän. Juoksukenkien hankinta oli ensimmäinen askel parantumiseen päin, mutta entä jos telon itseni taas ? Jos lähden lenkille hölkkä mielessä olen todella pettynyt jos en siihen kykene, ja jotenkin näitä pettymisiä itseen on tullut hirmuisesti nyt viimeaikoina, vaikka muuta yritänkin ulospäin viestittää. Tottakai on asioita joista olen iloinenkin, ja tiedän että pystyn tähän jos vain haluan, mutta pelkään, ettei sitä halua riitäkkään pitkälle. Sisäistänyt olen kumminkin sen, etten syö vaaleaa leipää enkä pastaa jos en aio liikkua. Tämä on osittain kirous, sillä varsinkin nyt tämän ”vamman” ilmettyä olen erittäin huolissani painostani jos esim perheen kesken tulee tehtyä jotain hiilaripitoisempaa ruokaa viikonloppuna ja en pääsekkään liikkumaan niitä pois. Kai pelkään vain, että ne pudotetut kilot tuleekin takaisin, sillä sen oon ainakin huomannut, että vaikka painonpudotus on sinälläänsä helppo juttu, on se paljon vaikeampaa kuin lihominen. Lihominen vaatii ainoastaan isommat kalorit mitä kuluttaa. Tämähän on helppo toteuttaa, sillä nykyään kaikessa on piilosokereita ja rasvaa, ja varsinkin tuota sokeria tungetaan ihan kaikkeen. Radiossakin kerrottiin tutkimuksesta, jossa erilaisia vihreän teen merkkejä testattiin. Jostain ison yhtiön teepusseistä löydettiin tällainen tieto: 20% pussin sisällöstä oli sokeria, eikä tästä mainittu tuoteselostuksessa. Lihot, kunhan et liiku paljoa ja syöt vaikka sen puoli suklaalevyä/ilta. Tai jos syötkin paljon vaaleaa leipää tai vaan roskaruokaa. Caesar salaattikastikekkin tekee itse salaatista lähes yhtä kaloririkkaan kuin hampurilaisateria. Tottakai alkoholikin lihottaa. Myös isot annoskoot tekevät näin. En nyt kumminkaan halua heittää kaikkea hukkaan, vaan haaveilen edelleen siitä päivästä, kun kehtaan mennä esim rannalle tai uimahalliin kavereiden kanssa.
Tässä yksi päivä kokeilin niin, että laitoin farkut (jotka ovat muuten löystyneet) jalkaan ja laitoin topin niiden sisään. Lopputulos ei ollut edes paha! Pisti hiukan hymyilyttämään tämä, ja juuri noiden pienten asioiden takia jaksan eteenpäin. Tiedän että jos lopettaisin tämän tähän, olisin niin pettynyt itseeni, että luultavasti ahtaisin itseni täyteen makeaa sillä se on vanha tapa, ja sen jälkeen saisin itseni niin pahoinvoivaksi ajatusteni ansiosta etten tiedä miten päin olisin. Vaikka ikää onkin vasta kohta 20, ja vaikka BMI ei olekkaan 30 rajoilla, on paino ollut iso rasite mun elämässä. Ei kukaan muu siitä kärsi kuin minä, ja ei kukaan muu siitä painonpudotuksesta hyödy kuin minä. Tähän alle haluan vielä listata joitakin asioita, ja toivottavasti ne auttavat jatkamaan