Heissan taas sinä arvoisa blogin lukija. Tässä samalla kun odottelen puuron hautumista ja katsahdin jääkaappiin, keksin aiheen josta halusin hiukan kirjoittaa, nimittäin light/zero limut. Oon siis varmasti usean vuoden jo valinnut mielummin sen light limun tavallisen tilalla, toki olen tavallistakin silloin tällöin juonut, mutta huomattavan paljon vähemmän. En aluksi osannut edes itselleni sitä selittää, miksi sen piti olla se sokeriton versio. Eräs ilta pari viikkoa ennen joulua kun käytiin kavereiden kesken syömässä ravintolassa, ja he ehdottivat ison cokis kannun ostoa kolmeen pekkaan, sain tokaistua vain että ”en yleensä juo muutakun lightia, tulee syyllinen olo jos juon tavallista”. Tätähän he vasta ihmettelivätkin! Enkä kyllä arvostele heitä sen suhteen, sillä itsekkin hiukan järkytyin kun tuon kuulin, mutta totta se on. Hyvällä omatunnolla voin juoda ainoastaan light limuja, ja vaikka koko ajan tuntuu paljastuvan uusia huonoja puolia näissä makeutusaineissa (esim maksa-arvojen kohoaminen) tuntuu vaan jotenkin hirveältä edes ajatella tavallisen limun juomista.
Tämä aihe tuli sillä tavalla mieleen että tosiaan olin ostanut lidlistä heidän cokis- versionsa, ja lightina. Tarkoitus oli säästää tuo pieni pullo tälle päivälle, mutta eilen maistoin hiukan, ja ilman että edes ehdin huomata, oli puolet pullosta kadonnut! Tottakai _joskus_ pitää antaa periksi ja hiukan löyhötellä mutta herranjumala kun oli tehnyt mieli noita limuja! Johonkin pitää se raja silti vetää ja niinkuin sen tuostakin huomaa, kolottaa sokerihammasta todella helposti light limun jälkeen! Varmasti jollekkin sopii se että ”korvaa” herkut juomalla paljon esim pepsi maxia, mutta uskokaa vaan, pitkän aikaa kun sillä tavalla teette, kohoaa teidän maksa-arvot taivaisiin. Eräällä todella läheisellä sukulaisellani on tällähetkellä sellainen tilanne :/
Nomutta nyt ravistellaan negatiivisuudet veks! Uusi päivä, uudet kujeet !
Ps. Kaikkea kohtuudella 😉