Matkani kevyemmäksi

Tässäpä tämä ensimmäinen päivitys, jospa alottelisin hiukan faktasta kuka olen ja mitä teen.

Eli oon kohta 20 vuotias naisenalku eteläsuomesta. Elämä on ollut omalla kohdallani aika helppoa, ei mitään erityisen traagista koskaan tapahtunut *koputa puuta kolmesti* ja salaa nuo kilot kerääntyneet mahan ja reisien alueelle. Mittoja en ole vielä ottanut, vaikka tässä 3 viikon aikana onkin ollut tarkoituksena niin tehdä! Eli tosiaan oon alotellut tätä elämäntaparemonttia jo kolmisen viikkoa sitten, ja painoa lähtenyt sellaiset 3kg osittain varmasti sen takia että on joutunut penisiliinikuurillakin olemaan enkä liikkua viitsinyt, myöskin se vaikuttaa etten ole merkittävän ylipainoinen. Mitat siis nyt 163/73, ja vaikkei tuo jonkun korvaan pahalta kuulostakkaan, niin läski kerääntyy välillä todella inhottavasti näkyville, eikä levittäydy silleen kivasti, ettei se haittaisi (:D), eli toisinsanoen painohan ei ole se ongelma sinänsä, vaan se miten läski on kerääntynyt inhottavasti juurikin noille edellämainituille kohdille. Monesti oon yrittänyt laihduttaa, muttei ole ollut samanlaista motivaatiota. Voisin vaikka listata ne tuonne loppuun, jos jotakuta ne kiinnostaa kuulla 🙂

Laihdutan siis vähentämällä kaloreita sekä liikunnalla. Eilen hiukan herkuttelin jäätelöllä, mutta se sallitakoon, sillä muuten en oikeastaan olekkaan repsahtanut tämän kolmen viikon aikana 🙂 pääasiahan on se, ettei luovuta repsahduksen jälkeen, vaan jatkaa sitten sitä omaa ruokavaliotaan tarmokkaasti. Joillain toimii varmasti myös pieni herkutteluhetki päivässä, esim 2 palaa tummaa suklaatahan ei ole paha, kunhan se sitten jää siihen. Itsellä tahtoo jäädä se himo, eli yhtä palaa suklaata en voi syödä, muuten menee helposti koko levy. Suunnitteilla on näin, että kun painoa reilummin lähtenyt, ja ruokavalio alkaa olla jo aika itsestäänselvyys niin saatan suvaita yhden karkkipäivän/viikossa tai kahdessa, tällä hetkellä en itseeni vielä kylliksi riitä toteuttamaan tuota + nopeammat tulokset ylläpitää motivaatiota!

Ymmärtääkseni olisi terveellistä ja toivottua selvittää myös miksi haluaa laihtua (motivaation ohella).

Miksi

• Vihaan peilikuvaani, vihaan katsoa itseäni vähissä vaatteissa/alasti peilistä (poikaystävän omistama peilikaappi ei auta asiaa)
• Tämä keho ahdistaa.
• Vaatteet jää pieniksi, ja se taas murentaa itseluottamusta aika pahasti

Haluan vielä tarkentaa tätä viimeistä pointtia. Monesti olen lähdössä johonkin, valinnut kivat vaatteet ja on ihan nätskä olo, mutta juuri kun oon lähdössä katson peilistä ja nään esim pullottavan mahan tai jenkkikset jotka puskee paidasta ällöttävästi läpi, ja vaihdan isompaan, ei yhtä nättiin paitaan. Monet kivat vaatteet jääneet pieniksi tai liian kireiksi, joka taas ahdistaa suunnattomasti. Vihaan etsiä niitä ko’on 40-42 vaatteita, jotka kumminkin useimmiten vähän roikkuukin päällä. Oon kuulemma hyvä piilottamaan kiloni, muttei niitä ikuisesti voi piilotella. Farkutkin pitää olla mustat, koska värillisissä reisien muoto ja koko näkyy liian selvästi. Yläasteella saattoi käydä niinkin (kun oli pientä mahaa joka tuntui silloinkin liian isolta) että valitsin kivan paidan ja farkut mutta sittenpä alkoi ahdistamaan niin että päädyinkin lähtemään isoissa collareissa ja mega hupparissa, eikä ahdistus silloinkaa kaikonnut kokonaan.

Laitanpä tänne vielä niitä motivaatioita ettei tästä tule pitkästyttävän pitkä.

• Ajattelen elämää laihempana. Kuvittelen miten hyvin vaatteet istuu, selailen nettikauppoja kuolaten esim pitsipaitoja etc
• Parempi olo, yksinkertaisesti se, ettei ahdista katsoa itseään peilistä. Voisin kerrankin olla tyytyväinen itseeni
• Saavutuksen tunne. Tarvitseeko enempää kommenttoida ? Se tunne minkä saavutat, kun huomaat päässeesi tavoitteeseen
• Todistan muillekkin että pystyn tähän. Esim poikaystävää ei kiinnosta tämä projekti kuulemma yhtään. Kumminkin tärkein ihminen, jolle haluan todistaa tämän olen minä itse, ei hän.
• Parempi fyysinen kunto.
• Ei samanlaista lihomispelkoa. Tosiaankin pelkään tuota 80kg rajaa, ja jos pääsen siihen 55-60kg niin luulen, että liikunnasta tullut siinä vaiheessa osa elämää, ja että muistan ettei pidä syödä liikaa liikuntaansa nähden. Toisinsanoen toivon oppineeni siinä vaiheessa miten kovan urakan teen saadakseni kilot pois, ettei ne heti tule takaisin 🙂 Toki saattaa käydä juuri päinvastoin, eli laiskistun ja rupean mässäilemään. Nomutta toivossa on hyvä elää!